Miten öljysäiliö tarkastetaan?

Ensin sammutetaan öljypoltin ja aukaistaan miehistöluukku. Puhdas öljy pumpataan talteen. Vesi ja sakka öljysäiliön pohjalta imetään likasäiliöön. Öljysäiliön seinämät kaavitaan puhtaaksi ja kuivataan imeytysliinoilla ja tämän jälkeen suoritetaan tarkastus. Lopuksi puhdas öljy palautetaan säiliöön ja luukku suljetaan.

Öljysäiliön tarkastus

Syitä öljysäiliön tarkastukselle

Öljysäiliö on tarkastettava kun säiliöluokituksen määrittämä aika tarkastusten välillä on tullut täyteen. Tarkastarkastusväli määrittyy säiliön kunnon, materiaalin ja sijainnin mukaan, ja alhaisimmillaan tarkastusväli voi olla puoli vuotta. Tarkastusta ei kannata jättää tekemättä, sillä kotivakuutus korvaa ainoastaan tarkastetulle säiliölle tapahtuneet onnettomuudet. Tarkastamattomalle säiliölle sattunut vahinko voi aiheuttaa satojen tuhansien eurojen laskun.

Vanha öljysäiliö

Vanhoissa, 60- ja 70-luvulta peräisin olevissa säiliöissä on tänä päivänä jo monenlaista vikaa – etenkin, jos niitä ei olla koskaan korjattu. Yleinen ongelma on vesi, joka öljyä raskaampana painuu säiliön pohjalle ja syövyttää sitä. Joissakin tapauksissa säiliötä ei kannata ryhtyä korjaamaan, vaan on helpompaa ottaa käyttöön uusi muovinen säiliö tai vaihtaa lämmitysmuotoa kokonaan.

Öljysäiliöiden luokitukset

Tarkastuksesta laaditaan pöytäkirja, josta käy ilmi säiliöluokka:

A-luokka

Metalliset säiliöt, joiden levypaksuus on syvimmän syöpymän kohdalta vähintään 3 mm. Ei-metallinen säiliö, joka on todettu painekokeessa tiiviiksi.

Suositeltava tarkastusväli:

Metalliset säiliöt: 5 vuotta.
Ei-metalliset säiliöt: 10 vuotta.

B-luokka

Metalliset säiliöt, joiden levypaksuus on syvimmän syöpymän kohdalta vähintään 1,5 mm ja enintään 3 mm.

Suositeltava tarkastusväli:

2 vuotta.

C-luokka

Metalliset säiliöt, joiden levypaksuus on syvimmän syöpymän kohdalta vähemmän kuin 1,5 mm tai jos säiliön seinälevy muuttaa muotoaan vasarrettaessa.

Suositeltava tarkastusväli:

Tarkastus 6kk kuluessa

Kaikki havainnot öljylämmitysjärjestelmän tilasta kirjataan pöytäkirjaan, joka lähetetään meidän toimestamme viranomaisille ilmoituksena tehdystä tarkastuksesta. Tarkastuspöytäkirjaan merkitään myös seuraava suositeltu tarkastusajankohta.

  • Kysy lisää:

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!